Sirkustemppu

Näin opetat veikeän sirkustempun koirallesi:

1. Aloita palkitsemalla koira siitä, että se kiinnostuu esineestä. Pian sen jälkeen koira luultavasti jo koskee siihen etutassullaan – palkitse se tällöin heti!

2. Kun koira laittaa molemmat etutassunsa esineen päälle, on aika palkita oikein avokätisesti!

3. Kun koira osaa laittaa etujalkansa esineen päälle, vie palkka koiran toiselle puolelle. Yleensä koirat haluavat nähdä palkan hieman paremmin, joten ne kääntyvät. Kun koira liikuttaa takajalkojaan, palkitse se välittömästi.

4. Muista palkita aluksi tarpeeksi tiheästi ja jokaisesta takajalkojen askeleesta. Pikkuhiljaa voit harventaa palkitsemisväliä siten, että palkkio tuleekin enää parin askeleen välein, ja lopulta esimerkiksi vain puolikkaista kierroksista. Useille koirille kääntyminen kohti ohjaajaansa on helpompaa kuin kääntyminen poispäin ihmisestä, joten muista palkita runsaasti myös poispäin kääntymisestä.

5. Kun pyöriminen esineellä alkaa pikkuhiljaa sujua, pyri vähentämään käsiapujasi ja nousemaan kokoajan enemmän pystyyn. Voit myös harventaa palkkioita siten, että palkitsetkin vasta kokonaisten kierrosten jälkeen.

Muista pitää harjoitteluhetket sopivan lyhyinä ja erityisen palkitsevina!